Artisti
Joonas Vähäsöyrinki
”Kuva syntyy kuvasta. Tarvitsen kuvan tekemiseen kuvan, se voi olla elävä malli, valokuva tai mielikuva. Aiheita ei ole vaikea löytää. Haluan kuvata kaunista ja hyvää rumuuden ja pahuuden sijaan. Olen onnekas kun voin piirtää, maalata ja muotoilla.”



Taiteilijan esittely
Valon inspiroima taiteilija
Joonas Vähäsöyrinki (TaM) on kotoisin Pohjois-Suomesta. Hän asuu ja työskentelee kuvataiteilijana Oulussa. Vähäsöyrinki on opiskellut taidetta Rovaniemellä Lapin Yliopiston Taiteiden tiedekunnassa. Hän valmistui Taiteen maisteriksi 1998. Hän on toiminut pitkään taideopettajana Oulussa, taiteilijana ja luovana yrittäjänä. Vähäsöyrinki on osallistunut useisiin yksityis- ja yhteisnäyttelyihin kotimaassa ja ulkomailla. Hän on jäsen Taidemaalariliitossa, Oulun taiteilijaseurassa, Suomen puupiirtäjissä ja mukana kuvataiteilijamatrikkelissa.
Joonas Vähäsöyrinki kuvaa näkemäänsä ja kokemaansa. Hän maalaa, piirtää, kaivertaa ja muotoilee. Hän käyttää teoksissaan useita kuvan tekemisen menetelmiä. Tekeminen perustuu piirtämiseen ja havainnointiin. Hän käsittelee aiheitaan myös kolmiulotteisesti. Taiteilijan teosten aiheet löytyvät luonnosta, rakennetusta ympäristöstä ja sekä ihmisistä.
Valo on Vähäsöyringin mielestä olennainen kuvattava elementti. Valo, varjo, rytmi, värit ja tunnelma inspiroivat kuvaamaan. Oma kokemus ja kokemuksen herättämät tunteet ovat tärkeitä teoksen lähtökohtia. Ihmiskuvauksessa taiteilijaa kiinnostaa sen haasteellisuus ja toisaalta mahdollisuus kuvata esittävän näköiskuvan lisäksi tunteita ja ajatuksia. Hän maalaa muotokuvia. Vähäsöyringin teoksissa on kuvauksia myös arjesta ja elämästä lapsiperheessä.
Tekotavat
Tekotapojen esittelyä
Työskentelen useilla eri tekotavoilla. Maalaan ja teen taidegrafiikkaa. Kuvitan ja suunnittelen omaa tuotedesignia. Muotoilen savea ja valan betoniin.



Maalaus
Maalaan sitä mitä näen
Etsin mallin, piirrän ja maalaan näkemääni siveltimillä alustalle. Se on yksinkertaista ja samalla monimutkaista, haasteellista ja helppoa. Työ vaatii täydellistä keskittymistä. Joskus työ sujuu leikiten, toisinaan ei onnistu kunnolla mikään.
Maalaan usein öljymaaleilla. Työskentelen sisällä ateljeessa tai ulkona luonnossa. Ulkoilmamaalaus on kiinnostavaa elävän mallin maalausta. Ulkona valot ja varjot muuttuvat koko ajan ja tulkinta on nopeaa. Valitsen tekotavan aiheen ja tavoitteen mukaan. Käytän maalauksissa sekatekniikkaa, yhdistelen maalausta ja veistoa puupinnalla.
Maalaan myös akryylimaaleilla ja herkkyyttä vaativilla akvarelleilla.
– Taiteilija piirtää niinkuin hän maalaa. –



Taidegrafiikka
Graafista jälkeä paperille
Puupiirroksen kohopainoa ja metalligrafiikan syväpainoa.
Taidegrafiikan monet ilmaisumuodot ja tekotavat ovat kiinnostaneet minua opiskeluajoista lähtien. Taidegrafiikan tekeminen vaatii soveltuvat työvälineet ja tilat. Syväpainoprässi on välttämättömyys metalligrafiikan syväpainotöihin.
Teen puupiirroksia, veistän laattaa puulevylle taltoilla 1500 -luvun tapaan. Telaan värit ja vedostan kuvan hiertämällä paperille. Teen metalligrafiikkaa, pohjustan kuparilaatan ja piirrän aiheen piirtimellä. Syövytän hapossa levyä ja hierrän värin vedostettavaan laattaan, vedostan kuvan prässillä. Tämä on valtavan kiehtovaa ja elämän mittaista oppimista.
Taidegrafiikan valmistus on hidastempoista vastapainoa kiireiselle arjelle.



Kuvitus
Käyttökuvaa useisiin eri tarkoituksiin
Kuvituksia mainoksista tuotteisiin.
Olen tehnyt vuosien varrella kuvituksia moniin tarkoituksiin. Tilaustyönä toteutettuja projekteja, kuvituksia mainoksiin, lehtiin, kirjoihin ja kansiin. Käyttökuvaa useisiin eri tarkoituksiin: Sarjakuvia, opasteita, etikettejä, mainoskuvia, jne. Kuvitukset ovat projektiluonteisia ja työllistävät satunnaisesti jopa useiksi vuosiksi.
Lehtikuvitukset ovat olleet pitkäkestoisia sopimuksia, jossa vuosien ajan tehdään kuva ilmestyvään lehteen. Olen työskennellyt yhteistyössä lehtitalojen, yritysten, yhdistysten, mainostoimistojen ja seurakuntien kanssa. Kuvitan tietysti omia Muusa Design -tuotteita, kuten kortteja, kalentereita, julisteita jne…
Teen kuvituksia ja myyn käyttöoikeuksia kuviini. Tekijänoikeutta omaan kuvaani en myy.



Design
Kuvasta tuotteeksi
Tuotesuunnittelua ja graafista suunnittelua.
Oman kuvan tuotteistaminen on minulle luontevaa kuvan käyttöä. On mielenkiintoista pohtia, miksi tietty kuva myy ja toinen ei. Tietyllä kuvalla tuotteessa on tosiaankin arvoa. Tuotekehittely on mielenkiintoista ja luovuutta vaativaa työtä.
Teen omaa tuotedesignia ja suunnittelen Muusa Design -tuotteita yhteistyössä alihankkijoiden kanssa. Olen tehnyt vuosien varrella graafista suunnittelua, suunnitellut nettiin ja printtiin logoja, yritysilmettä, sivustoja, esitteitä jne…
Suunnittelen Ex Libriksiä tilauksesta.



Veisto
Kiehtova muotoilu
Materiaalin hallinta on olennaista.
Kolmiulotteisuus ja muotoilu näkyy teoksissani monella tavalla. Yhdistelen kaksiulotteiseen maalaukseen kolmiulotteista struktuuria. Varjot ja pinta elävöittävät teosta kauniilla tavalla. Fyysinen muotoilu ja materiaali liittyvät aina yhteen.
Käytän teoksissani savea, puuta, kipsiä, betonia, metallia ja kierrätystavaraa. Teen veistoksia perinteisellä tavalla, muotoilemalla saveen ja valamalla muottiin. Muotoilen savea, jota poltan uunissa keramiikaksi, teen myös rakupolttoja. Savi ja keramiikka on valtavan kiehtova kokonaisuus, jota teen oppiakseni materiaalin hallintaa.
Koen hyvinvointia, kun saan tuntea materiaalin ja tehdä käsillä.
Galleria
Töitä vuosien varrelta
Galleriaan on koottu teoksiani teeman ja tekotavan mukaan. Vuosien varrella on tullut tehtyä monenlaista kuvaa, tässä joitain esimerkkejä.
Öljymaalaus kankaalle
100 x 100 cm
Joonas Vähäsöyrinki 2017
Öljymaalaus kankaalle
34 x 34 cm
Joonas Vähäsöyrinki 2019
Öljymaalaus ja lyöntimetalli vanerille
49 x 22 cm
Joonas Vähäsöyrinki 2009
Öljymaalaus kankaalle
55 x 178 cm
Joonas Vähäsöyrinki 2015
Öljymaalaus kankaalle
140 x 100 cm
Joonas Vähäsöyrinki 2015
Öljymaalaus kankaalle
60 x 90 cm
Joonas Vähäsöyrinki 2018
Öljymaalaus kankaalle
120 x 120 cm
Joonas Vähäsöyrinki 2022
Öljymaalaus kankaalle
100 x 100 cm
Joonas Vähäsöyrinki 2012
Öljymaalaus kankaalle
50 x 35 cm
Joonas Vähäsöyrinki 2013
Öljymaalaus kankaalle
55 x 55 cm
Joonas Vähäsöyrinki 2021
Öljymaalaus kankaalle
Joonas Vähäsöyrinki 2009
Öljymaalaus kankaalle
Joonas Vähäsöyrinki 2002
Akvarelli
35 x 25 cm
Joonas Vähäsöyrinki 1999
Akvarelli
Joonas Vähäsöyrinki 2002
Kaiverrus ja akryyli vanerille
75 x 30 cm
Joonas Vähäsöyrinki 2009
Öljymaalaus kankaalle
40 x 30 cm
Joonas Vähäsöyrinki 2011
Öljymaalaus kankaalle
120 x 120 cm
Joonas Vähäsöyrinki 2019
Stiknafuulia palkinto 2013
Business Oulu
Öljymaalaus kankaalle
Joonas Vähäsöyrinki 2013
Öljymaalaus kankaalle
50 x 110 cm
Joonas Vähäsöyrinki 2019
Öljymaalaus kankaalle
80 x 140 cm
Joonas Vähäsöyrinki 2020
Öljymaalaus kankaalle
100 x 70 cm
Joonas Vähäsöyrinki 1996
Öljymaalaus ja lyöntimetalli kankaalle
40 x 70 cm
Joonas Vähäsöyrinki 2011
Öljymaalaus kankaalle
50 x 61 cm
Joonas Vähäsöyrinki 2011
Öljymaalaus kankaalle
80 x 130 cm
Joonas Vähäsöyrinki 2022
Öljymaalaus kankaalle
80 x 140 cm
Joonas Vähäsöyrinki 2019
Öljymaalaus kankaalle
50 x 50 cm
Joonas Vähäsöyrinki 2017
Öljymaalaus kankaalle
30 x 30 cm
Joonas Vähäsöyrinki 2021
Öljymaalaus ja lyöntimetalli kankaalle
Joonas Vähäsöyrinki 2008
Öljymaalaus kankaalle
250 x 90 cm
Joonas Vähäsöyrinki 2018
Akvarelli
Joonas Vähäsöyrinki 2013
Öljymaalaus kankaalle
150 x 80 cm
Joonas Vähäsöyrinki 2021
Öljymaalaus kankaalle
30 x 30 cm
Joonas Vähäsöyrinki 2010
Öljymaalaus kankaalle
Joonas Vähäsöyrinki 2019
Öljymaalaus ja kaiverrus vanerille
Joonas Vähäsöyrinki 2014
Öljymaalaus kankaalle
151 x 120 cm
Joonas Vähäsöyrinki 2009
Öljymaalaus kankaalle
100 x 75 cm
Joonas Vähäsöyrinki 2008
Öljymaalaus kankaalle
100 x 100 cm
Joonas Vähäsöyrinki 2018
Öljymaalaus kankaalle
65 x 80 cm
Joonas Vähäsöyrinki 2013
Öljymaalaus kankaalle
135 x 135 cm
Joonas Vähäsöyrinki 2013
Öljymaalaus kankaalle
30 x 45 cm
Joonas Vähäsöyrinki 2022
Öljymaalaus kankaalle
150 x 150 cm
Joonas Vähäsöyrinki 2021
Öljymaalaus kankaalle
135 x 100 cm
Joonas Vähäsöyrinki 2011
Akvarelli
Joonas Vähäsöyrinki 2011
Öljymaalaus kankaalle
Joonas Vähäsöyrinki 2009
Kaiverrus ja öljymaalaus vanerille
49 x 49 cm
Joonas Vähäsöyrinki 2009
Öljymaalaus kankaalle
60 x 110 cm
Joonas Vähäsöyrinki 2011
Öljymaalaus kankaalle
80 x 80 cm
Joonas Vähäsöyrinki 2010
Öljymaalaus kankaalle
130 x 165 cm
Joonas Vähäsöyrinki 2010
Akvarelli ja akryyli
Joonas Vähäsöyrinki 2003
Öljymaalaus kankaalle
80 x 80 cm
Joonas Vähäsöyrinki 2011
Öljymaalaus kankaalle
165 x 130 cm
Joonas Vähäsöyrinki 2012
Öljymaalaus kankaalle
Joonas Vähäsöyrinki 1996
Akvarelli
Joonas Vähäsöyrinki 2006
Öljymaalaus kankaalle
80 x 80 cm
Joonas Vähäsöyrinki 2012
Öljymaalaus kankaalle
100 x 100 cm
Joonas Vähäsöyrinki 2018
Öljymaalaus kankaalle
54 x 50 cm
Joonas Vähäsöyrinki 2009
Öljymaalaus kankaalle
100 x 140 cm
Joonas Vähäsöyrinki 2013
Öljymaalaus kankaalle
65 x 60,5 cm
Joonas Vähäsöyrinki 2012
Öljymaalaus kankaalle
45 x 45 cm
Joonas Vähäsöyrinki 2017
Öljymaalaus kankaalle
55 x 80 cm
Joonas Vähäsöyrinki 2010
Öljymaalaus kankaalle
60 x 60 cm
Joonas Vähäsöyrinki 2009
Öljymaalaus kankaalle
80 x 80 cm
Joonas Vähäsöyrinki 2010
Öljymaalaus kankaalle
55 x 32,5 cm
Joonas Vähäsöyrinki 2017
Öljymaalaus kankaalle
30,5 x 30,5 cm
Joonas Vähäsöyrinki 2012
Akvarelli
Joonas Vähäsöyrinki 2006
Akvarelli
Joonas Vähäsöyrinki 2011
Öljymaalaus kankaalle
165 x 130 cm
Joonas Vähäsöyrinki 2012
Akvarelli
Joonas Vähäsöyrinki 2007
Öljymaalaus kankaalle
140 x 80 cm
Joonas Vähäsöyrinki 2010
Öljymaalaus kankaalle
55 x 80 cm
Joonas Vähäsöyrinki 2010
AKVARELLI
Joonas Vähäsöyrinki 2007
Öljymaalaus kankaalle
Joonas Vähäsöyrinki 2017
Öljymaalaus kankaalle
50 x 90 cm
Joonas Vähäsöyrinki 2011
Akvarelli
23 x 23 cm
Joonas Vähäsöyrinki 2002
Öljymaalaus kankaalle
30 x 30 cm
Joonas Vähäsöyrinki 2017
Akvarelli
20 x 20 cm
Joonas Vähäsöyrinki 2005
Öljymaalaus kankaalle
30 x 30 cm
Joonas Vähäsöyrinki 2009
Botnia Oy
Öljymaalaus kankaalle
55 x 70 cm
Joonas Vähäsöyrinki 2016
Muotokuvan paljastus
Joonas Vähäsöyrinki 2022
Muotokuvan luonnostelua
Joonas Vähäsöyrinki 2022
Malli asettuu paikalleen
Joonas Vähäsöyrinki 2022
Öljymaalaus pohjustamattomalle pellavalle
31 x 37 cm
Joonas Vähäsöyrinki 2008
Oulunsalon Kunnanjohtajan muotokuva Öljymaalaus kankaalle
70 x 95 cm
Joonas Vähäsöyrinki 2009
Öljymaalaus ja lyöntimetalli kankaalle
Joonas Vähäsöyrinki 2009
Öljymaalaus kankaalle
32 x 40 cm
Joonas Vähäsöyrinki 2013
Öljymaalaus kankaalle
Joonas Vähäsöyrinki 1997
Öljymaalaus kankaalle
30 x 30 cm
Joonas Vähäsöyrinki 2012
JUKKA KESKITALON MUOTOKUVA
Öljymaalaus kankaalle
85 x 67 cm
Joonas Vähäsöyrinki 2021
Öljymaalaus kankaalle
80 x 55 cm
Joonas Vähäsöyrinki 2022
Öljymaalaus kankaalle
32 x 40 cm
Joonas Vähäsöyrinki 2010
Öljymaalaus kankaalle, 40 x 50 cm
Repin Instituutin muotokuvakurssilla Pedagogi Fedor Fedjunin johdolla
Pietarin kuvataideakatemia
Joonas Vähäsöyrinki 2009
Öljymaalaus kankaalle, 40 x 50 cm
Repin Instituutin muotokuvakurssilla Pedagogi Fedor Fedjunin johdolla
Pietarin kuvataideakatemia
Joonas Vähäsöyrinki 2009
Akvarelli
Joonas Vähäsöyrinki 2004
Öljymaalaus kankaalle
90 x 70 cm
Joonas Vähäsöyrinki 2021
Utajärven Kunnanjohtajan muotokuva
Öljymaalaus kankaalle
70 x 90 cm
Joonas Vähäsöyrinki 2012
Öljymaalaus ja kaiverrus vanerille
150 x 122 cm
Joonas Vähäsöyrinki 2014
Luonnos elävästä mallista
Öljymaalaus kankaalle
Joonas Vähäsöyrinki 2021
Ähtärin Kunnanvaltuuston puheenjohtajan muotokuva
Öljymaalaus kankaalle
53 x 63 cm
Joonas Vähäsöyrinki 2017
Öljymaalaus kankaalle
50 x 50 cm
Joonas Vähäsöyrinki 2019
Toimitusjohtaja Kastelli talot Oy
Öljymaalaus kankaalle
Joonas Vähäsöyrinki 2000
Nukkuva lapsi
Öljymaalaus kankaalle
Joonas Vähäsöyrinki 1999
Akvarelli ja tussi
Joonas Vähäsöyrinki 2010
Akvarelli ja tussi
Joonas Vähäsöyrinki 2007
Öljymaalaus kankaalle
80 x 70 cm
Joonas Vähäsöyrinki 2013
Öljymaalaus kankaalle
40 x 50 cm
Joonas Vähäsöyrinki 2012
Öljymaalaus kankaalle
60 x 60 cm
Joonas Vähäsöyrinki 2012
Öljymaalaus kankaalle
90 x 60 cm
Joonas Vähäsöyrinki 2021
Öljymaalaus kankaalle
100 x 100 cm
Joonas Vähäsöyrinki 2011
Öljymaalaus kankaalle
Joonas Vähäsöyrinki 2013
Öljymaalaus kankaalle
Joonas Vähäsöyrinki 2008
Öljymaalaus kankaalle
65 x 65 cm
Joonas Vähäsöyrinki 2010
Öljymaalaus kankaalle
80 x 60 cm
Joonas Vähäsöyrinki 2011
Öljymaalaus kankaalle
90 x 60 cm
Joonas Vähäsöyrinki 2017
Öljymaalaus kankaalle
Joonas Vähäsöyrinki 2015
Öljymaalaus kankaalle
60 x 60 cm
Joonas Vähäsöyrinki 2021
Öljymaalaus kankaalle
110 x 90 cm
Joonas Vähäsöyrinki 2011
Öljymaalaus kankaalle
115 x 100 cm
Joonas Vähäsöyrinki 2011
Öljymaalaus kankaalle
50 x 40 cm
Joonas Vähäsöyrinki 2020
Öljymaalaus kankaalle
55 x 130 cm
Joonas Vähäsöyrinki 2008
Akvarelli ja tussi
Joonas Vähäsöyrinki 2006
Akvarelli ja tussi
Joonas Vähäsöyrinki 2006
Akvarelli ja guassi
Joonas Vähäsöyrinki 2004
Akvarelli ja guassi
Joonas Vähäsöyrinki 2008
Akvarelli
Joonas Vähäsöyrinki 2008
Akvarelli
Joonas Vähäsöyrinki 2008
Akvarelli ja tussi
Joonas Vähäsöyrinki 2006
Akvarelli ja tussi
Joonas Vähäsöyrinki 2008
Öljymaalaus
30 x 30 cm
Joonas Vähäsöyrinki 2008
Akvarelli ja tussi
Joonas Vähäsöyrinki
Akvarelli ja tussi
Joonas Vähäsöyrinki 2005
Akvarelli ja tussi
Joonas Vähäsöyrinki 2006
Akvarelli ja tussi
Joonas Vähäsöyrinki
Akvarelli
Joonas Vähäsöyrinki 2006
Akvarelli ja tussi
Joonas Vähäsöyrinki 2011
Akvarelli
Joonas Vähäsöyrinki 2007
Akvarelli
Joonas Vähäsöyrinki 2006
-Ajatuksia lähimmäisistä-
Betoni
Joonas Vähäsöyrinki 2011
Akvarelli
Joonas Vähäsöyrinki 2005
Akvarelli ja tussi
Joonas Vähäsöyrinki 2006
Akvarelli ja tussi
Joonas Vähäsöyrinki 2005
Öljymaalaus Kankaalle
100 x 100 cm
Joonas Vähäsöyrinki 2008
Öljymaalaus kankaalle
150 x 150 cm
Joonas Vähäsöyrinki 2018
Akvarelli
Joonas Vähäsöyrinki 2010
Öljymaalaus kankaalle
80 x 140 cm
Joonas Vähäsöyrinki 2014
Öljymaalaus kankaalle
45 x 45 cm
Joonas Vähäsöyrinki 2017
Öljymaalaus kankaalle
120 x 120 cm
Joonas Vähäsöyrinki 2020
Akavarelli
Joonas Vähäsöyrinki 1998
Akvarelli
Joonas Vähäsöyrinki 2010
Öljymaalaus kankaalle
100 x 100 cm
Joonas Vähäsöyrinki 2013
Akvarelli
Joonas Vähäsöyrinki 2012
Öljymaalaus kankaalle
Joonas Vähäsöyrinki 2017
Öljymaalaus kankaalle
60 x 45 cm
Joonas Vähäsöyrinki 2019
Öljymaalaus kankaalle
65 x 30 cm
Joonas Vähäsöyrinki 2014
Öljymaalaus kankaalle
30 x 60 cm
Joonas Vähäsöyrinki 2012
Akvarelli
15 x 21 cm
Joonas Vähäsöyrinki 2010
Öljymaalaus kankaalle
55 x 32 cm
Joonas Vähäsöyrinki 2021
Öljymaalaus kankaalle
160 x 130 cm
Joonas Vähäsöyrinki 2012
Öljymaalaus kankaalle
165 x 130 cm
Joonas Vähäsöyrinki 2010
Öljymaalaus kankaalle
50 x 50 cm
Joonas Vähäsöyrinki 2014
Akvarelli
Joonas Vähäsöyrinki 2013
Öljymaalaus kankaalle
46 x 38 cm
Joonas Vähäsöyrinki 2021
Öljymaalaus kankaalle
110 x 140 cm
Joonas Vähäsöyrinki 2012
Akryylimaalaus OSB -levylle
Joonas Vähäsöyrinki 2019
Öljymaalaus kankaalle
30 x 30 cm
Joonas Vähäsöyrinki 2022
Öljymaalaus kankaalle
30 x 30 cm
Joonas Vähäsöyrinki 2021
Öljymaalaus kankaalle
120 x 120 cm
Joonas Vähäsöyrinki 2013
Öljymaalaus pahville
Joonas Vähäsöyrinki 2017
Öljymaalaus kankaalle
120 x 120 cm
Joonas Vähäsöyrinki 2018
Öljymaalaus kankaalle
45 x 45 cm
Joonas Vähäsöyrinki 2017
Mezzotinta
12,5 x 19 cm
Joonas Vähäsöyrinki 2008
Viivasyövytys
Joonas Vähäsöyrinki 2012
Kuivaneula
30 x 13,5 cm
Joonas Vähäsöyrinki 2009
Viivasyövytys
20 x 15 cm
Joonas Vähäsöyrinki 2010
Kuivaneula
13,5 x 20 cm
Joonas Vähäsöyrinki 2009
Viivasyövytys ja akvatinta
Joonas Vähäsöyrinki 2011
Puupiirros
Joonas Vähäsöyrinki 2020
Puupiirros
20 x 20 cm
Joonas Vähäsöyrinki 2018
Monotypia
49,5 x 32 cm
Joonas Vähäsöyrinki 2021
Akvatinta ja viivasyövytys
Joonas Vähäsöyrinki 2012
Puupiirros
70 x 50 cm
Joonas Vähäsöyrinki 2015
Linokaiverrus
12 x 20 cm
Joonas Vähäsöyrinki 2021
Puupiirros
39 x 27 cm
Joonas Vähäsöyrinki 2022
Akvatinta
Joonas Vähäsöyrinki 2011
Puupiirros
Joonas Vähäsöyrinki 2013
Puupiirros
17,5 x 53,5 cm
Joonas Vähäsöyrinki 2013
Kuivaneula
6,5 x 10 cm
Joonas Vähäsöyrinki 2009
Puupiirros
20 x 20 cm
Joonas Vähäsöyrinki 2022
Puupiirros
26 x 20 cm
Joonas Vähäsöyrinki 2018
Puupiirros
Joonas Vähäsöyrinki 2014
Monotypia
53 x 50 cm
Joonas Vähäsöyrinki 2021
Linokaiverrus
Joonas Vähäsöyrinki 2009
Puupiirros
14 x 42 cm
Joonas Vähäsöyrinki 2019
Puupiirros
20 x 20 cm
Joonas Vähäsöyrinki 2016
Puupiirros
15 x 21 cm
Joonas Vähäsöyrinki 2018
Viivasyövytys
Joonas Vähäsöyrinki 2011
Puupiirros
45,5 x 30 cm
Joonas Vähäsöyrinki 2022
Linokaiverrus
30 x 30 cm
Joonas Vähäsöyrinki 2012
Puupiirros
Joonas Vähäsöyrinki 2016
Akvatinta ja viivasyövytys
Joonas Vähäsöyrinki 2011
Akvatinta ja viivasyövytys
Joonas Vähäsöyrinki 2011
Kuivaneula
Joonas Vähäsöyrinki 2004
Puupiirros
Joonas Vähäsöyrinki 2016
Akvatinta ja viivasyövytys
Joonas Vähäsöyrinki 2011
Puupiirros
30 x 35 cm
Joonas Vähäsöyrinki 1998
Puupiirros
Joonas Vähäsöyrinki 2013
Linokaiverrus
11,5 x 30 cm
Joonas Vähäsöyrinki 2008
Puupiirros
Joonas Vähäsöyrinki 2020
Viivasyövytys
Joonas Vähäsöyrinki 2012
Viivasyövytys ja akvatinta
Joonas Vähäsöyrinki 2011
Puupiirros
20 x 20 cm
Joonas Vähäsöyrinki 2016
Ideasampo / Metsähallitus
Joonas Vähäsöyrinki
Lasten nurkka / Kirkko ja Koti -lehti
Joonas Vähäsöyrinki 2007
Copysystems
Joonas Vähäsöyrinki 1998
Copysystems
Joonas Vähäsöyrinki 1998
Mainoskuvitusta
Remontti-idea
Joonas Vähäsöyrinki
Lehtikuvitus, Kirkko ja Koti -lehti
Joonas Vähäsöyrinki 2008
Etikettikuvitus, teepakkaus
Taito Shop Maakari
Joonas Vähäsöyrinki 2019
Joulukorttikuvitus
Muusa Design
Joonas Vähäsöyrinki 1997
Metsähallitus / Ideasampo
Joonas Vähäsöyrinki
Kuvitusta Raamatun tekstiin
Kirkko ja Koti -lehti
Joonas Vähäsöyrinki 2006
Etikettikuvitus, teepakkaus
Taito Shop Maakari
Joonas Vähäsöyrinki 2019
Kuvitusta Raamatun tekstiin
Kirkko ja Koti -lehti
Joonas Vähäsöyrinki 2006
Mainoskuvitusta
Remontti-idea
Joonas Vähäsöyrinki
Mikon Luomuperunaa / Ideasampo
Joonas Vähäsöyrinki
Onnittelukortti kuvitus
Muusa Design
Joonas Vähäsöyrinki 2011
Etikettikuvitus, pesuaine
Paratiisipaja
Joonas Vähäsöyrinki
Joonas Vähäsöyrinki
Kuvitusta Raamatun tekstiin
Kirkko ja Koti -lehti
Joonas Vähäsöyrinki 2007
Kastelli talot / Ideasampo
Joonas Vähäsöyrinki
Kastelli talot / Ideasampo
Joonas Vähäsöyrinki
Etikettikuvitus, teepakkaus
Taito Shop Maakari
Joonas Vähäsöyrinki 2019
Joulukorttikuvitus
Muusa Design
Joonas Vähäsöyrinki 2010
Eräasun etikettikuvitus
Erätukku / Ideasampo
Joonas Vähäsöyrinki
Eräasun etikettikuvitus
Erätukku / Ideasampo
Joonas Vähäsöyrinki
Messustandi kuvitus
Jahotec Oy
Joonas Vähäsöyrinki
Mohannad Mahdila
Joonas Vähäsöyrinki
Ex Librikset leimasimella
Joonas Vähäsöyrinki
Jyrki Vaaramo
Joonas Vähäsöyrinki 2014
Eero Hyytinen
Joonas Vähäsöyrinki 2013
Tarjotin 38 cm
Muusa Design
Joonas Vähäsöyrinki
Graafinen suunnittelu ja kuvitus
Joverec Oy
Joonas Vähäsöyrinki
Graafinen suunnittelu ja kuvitus
Joverec Oy
Joonas Vähäsöyrinki
Tarjotin 32 X 32 cm
Muusa Design
Joonas Vähäsöyrinki
Tarjotin 32 X 32 cm
Muusa Design
Joonas Vähäsöyrinki
Paperileikkaus koristeet
Muusa Design
Joonas Vähäsöyrinki
Logo, graafinen suunnittelu
Joonas Vähäsöyrinki
Onnittelukortti kuvitus
Muusa Design
Joonas Vähäsöyrinki
Moderni räsymatto kilpailu
Palkittu, Habitare yleisön suosikki
Kodin kuvalehti
Joonas Vähäsöyrinki 2009
Moderni räsymatto kilpailu
Palkittu, Habitare yleisön suosikki
Kodin kuvalehti
Joonas Vähäsöyrinki 2009
Tarjotin 32 X 32 cm
Muusa Design
Joonas Vähäsöyrinki
Muusa Design
Joonas Vähäsöyrinki
Tarjotin 32 X 32 cm
Muusa Design
Joonas Vähäsöyrinki
Onnittelukortti
Muusa Design
Joonas Vähäsöyrinki
Koru
Muusa Design
Joonas Vähäsöyrinki
Paperileikkaus koristeet
Muusa Design
Joonas Vähäsöyrinki
Logo, graafinen suunnittelu
Joonas Vähäsöyrinki
Logo, graafinen suunnittelu
Joonas Vähäsöyrinki
Graafinen suunnittelu ja kuvitus
Joverec Oy
Joonas Vähäsöyrinki
Lapin puukko
Joonas Vähäsöyrinki
Muusa Design
Joonas Vähäsöyrinki
Joonas Vähäsöyrinki
Tarjotin 20 X 27 cm
Muusa Design
Joonas Vähäsöyrinki
Moderni räsymatto kilpailu
Palkittu matto
Kodin kuvalehti
Joonas ja LeenaVähäsöyrinki
Moderni räsymatto kilpailu
Palkittu matto
Kodin kuvalehti
Joonas ja LeenaVähäsöyrinki 2009
Logo, graafinen suunnittelu
Joonas Vähäsöyrinki
Graafinen ilme
Huiput Oy
Joonas Vähäsöyrinki
Graafinen suunnittelu ja kuvitus
Joonas Vähäsöyrinki
Kermiikkaveistos
Joonas Vähäsöyrinki 2022
Pronssipatinoitu betoni
Korkeus 19 cm
Joonas Vähäsöyrinki 2010
Veistoa saveen
Joonas Vähäsöyrinki 2008
betoni
Korkeus 80 cm
Joonas Vähäsöyrinki 2009
Rakukeramiikkaa
Joonas Vähäsöyrinki 2018
Rakukeramiikkaa
Joonas Vähäsöyrinki 2018
Kipsi
Korkeus 28 cm
Joonas Vähäsöyrinki 2011
Öljymaalaus ja lyöntimetalli vanerille
Joonas Vähäsöyrinki 2011
Kipsi ja betoni
Joonas Vähäsöyrinki 2011
-Ajatuksia lähimmäisistä- Oulunsalon seurakunnan 100v juhlavuoden taideteos
betoni
Joonas Vähäsöyrinki 2011
-Ajatuksia lähimmäisistä- Oulunsalon seurakunnan 100v juhlavuoden taideteos
betoni
Joonas Vähäsöyrinki 2011
SUKUPOLVIEN JUURET
-Ajatuksia lähimmäisistä- Oulunsalon seurakunnan 100v juhlavuoden taideteos
betoni
Joonas Vähäsöyrinki 2011
Rakukeramiikkaa
Joonas Vähäsöyrinki 2014
Betoni
Luonnollista kokoa
Joonas Vähäsöyrinki 2007
Veistetty luonnos elävästä mallista
Kipsi
Joonas Vähäsöyrinki
Veistetty luonnos elävästä mallista
Kipsi
Joonas Vähäsöyrinki
Keramiikkaveistos
Joonas Vähäsöyrinki 2022
Keramiikkaveistos
Joonas Vähäsöyrinki 2022
Muotokuvamaalaus
Taiteen kuningaslajiksi kutsuttu
Pidän muotokuvan maalausta haasteellisimpana lajina kuvataiteen kentällä. Esittävän näköiskuvan piirtäminen ja maalaaminen vaati jatkuvaa harjoittelua, herkkyyttä nähdä ja aistia muotoa sekä persoonaa. Silmän havainnon siirtäminen siveltimellä kankaalle on vaikeaa ja onnistuessaan palkitsevaa. Henkilön kuvaamisessa yhdistyy suurpiirteisyys ja tarkkuus sekä olennainen ja epäolennainen. Muotokuva koostuu pienistä yksityiskohdista, mutta kokonaisuus on ratkaiseva.
- Oulun Piispa Jukka Keskitalon muotokuvan maalausta 2022
- Malli istuu korokkeella ateljeessa
- Mallinistuntoja tarvitaan useita kertoja
Maisemamaalausta ulkoilmassa
Plein Air -maalaus
Ulkona maisemaa maalatessa huomaa ajan kulumisen. Jatkuvasti havainnoiden ja maalaten huomaa pian, että kaikki muuttuu. Kun valo muuttuu, niin varjot muuttuvat, samoin muuttuvat värit ja sen myötä tunnelma. Kun kokonaisuus on jatkuvassa muutoksessa, maalaamisessa on oltava nopea. Voi vain todeta, että on mahdoton on pysyä auringon perässä.
Ulkoilmamaalauksessa voi tavoittaa maalauksellisen vaikutelman impressionistien tapaan. Ihailen impressionistien tapaa tehdä kuvaa ja samaistun ideaan helposti. Vaikutelman – Impression luominen maalauksen keinoilla on mielestäni yksi hienoimmista taidetyylisuunnista.
Ulkoilmamaalauksessa on tartuttava hetkeen!
Inspiraatio
Avoimet ateljeet
Osallistuin Konstrundan 2022 – Avoimet ateljeet tapahtumaan 3. – 4.9.2022. Avasin ateljeen ja näyttelyn ovet yleisölle viikonlopun ajaksi. Oli mukava kokemus, ensi vuonna uudestaan!
Hyvinvointia taiteella
Taide ympärilläsi vaikuttaa moneen, se luo viiihtyisyyttä ja luovuutta. Hyvä taide kestää aikaa ja puhuttelee.



Ateljee
Tuvasta ateljeeksi
Rakensin aikoinaan kotitalomme yhteyteen työtilan taiteilutoiminnalle. Se kävi pieneksi ja päätimme tehdä muutoksen. Ateljeetila saneerattiin talon vanhaan tupaan. Asiakkaille tehtiin erillinen sisäänkäynti ulkoa ja osa talosta muutettiin taide- ja yrityskäyttöön.
Tupakeittiössä on nykyään grafiikanpaja ja keittiölieden tilalla saviuuni. Vanhan keittiön kaapit lisäsivät mahtavasti säilytystilaa ja grafiikanprässille pöytineen löytyi hyvä paikka. Työtilan kolmen metrin korkeus on riittävä. Ateljeen keskellä on hallitseva leivinuuni, avotakka ja puuhella, jota kylmillä ilmoilla on mukava lämmitellä.
Ateljeessa käy toisinaan vieraita tutustumassa ja järjestämme avoimien ovien päiviä.
Muusan puoti
Idyllinen taide- ja lahjatavarakauppa
Pihapiirissämme on vanha pieni rakennus, mökki, jossa vanhempani pitivät aikoinaan Jeelin puotia, lahjatavaramyymälää. Kunnostimme rakennuksen ja nyt se toimii ihastuttavana tilana pienelle taidenäyttelylle ja lahjatavaramyymälälle.
Puotirakennus on yli 100 vuotta vanha. Hirsiä putsaillessa löytyi vuosiluku 1885. Vanha mökki on ollut tilan päärakennus ja asunto. Pidämme Muusan Puotia avoinna sesonkiaikoina. Järjestämme avoimien ovien päiviä ja näyttelyitä. Tunnelmallinen Muusan Joulupuoti on avoinna joulunalla.
Tervetuloa tutustumaan Muusan taide- ja lahjatavarapuotiin!
JOULUPUOTI ON AVOINNA JOULUKUUSSA 2023:
TI ja TO klo 16-19 sekä LA 16.12. klo 12-18


